top of page

Minusta

Olen Aria Kuunvaara, 26-vuotias likka, täynnä uteliasta ja luovaa energiaa.

Asun Porvoossa, mutta en koe olevani mistään kotoisin.

​Kirjoittamisesta:

Kirjoittaminen on kulkenut rinnallani lapsesta saakka. Kuusivuotiaana kirjoitin ensimmäisen lauluni, joka kertoi kissasta ja kaappikellosta. Viidennellä luokalla voitin koulun runokilpailussa pilven (Sen taivaalla leijailevan) tunteista kertovalla runolla. Seitsemännellä luokalla pääsin palkintosijoille koulun kirjoituskilpailussa novellilla, joka kertoi itsemurhahuoneesta. Tein novellin pohjalta yhdeksännellä luokalla fyysisen taideteoksen, joka kaikessa kauheudessaan komeilee makuuhuoneeni yöpöydällä.

Sen jälkeen olen kirjoittanut haamuna useammassa blogissa, novellissa ja taideteoksissa, sekä tietysti myös itselleni.

Olen julkaissut nettiin tähän mennessä kaksi novellia teksti-, ja äänikirjamuodossa, sekä runoja. Työn alla on esikoisteos, jos toinenkin. 

Tyylit ja teemat:​​​

Kirjoitukseni ovat tyylillisesti usein riipiviä ja ravistelevia. Haluan herättää tunteita ja ajatuksia. Tekstini yhdistelevätkin usein absurdiutta, surrealismia, vahvoja kontrasteja, sekä toivon ja tuhon välistä kamppailua.

Nykyisin yhä useammin kirjoitan immersiivisiä, realistisia tekstejä sekä tarinallisia runoja, joihin joskus limittyy myös kokemuksiani Ukrainasta, miinanraivauksesta sekä sodan todellisuudesta. 

Vahvinta osaamistani ovat runot ja novellit, mutta kirjoitan tällä hetkellä ensimmäistä romaaniani. 

Tykkään maustaa erityisesti runojani ironialla sekä "syvältä vihlovilla sivalluksilla," jos ne runon luonteeseen sopii.

Osa novelleistani ja runoistani sisältävät teatraalisia ja/tai teatterimaisia elementtejä ääneen lausuttuina:

 "niitä voisi kuvata jopa monologimaisiksi."

Tekstejäni on kuvailtu haastaviksi, rajoja rikkoviksi, mutta myös vaikuttaviksi ja silmiä avaaviksi. 

Luovassa ilmaisussa usein kuvaan sitä, miltä asiat tuntuvat, en niinkään aina sitä, miten ne todellisuudessa ovat.

Toki, omat todelliset kokemukseni pyrin kirjoittamaan mahdollisimman totuudenmukaisesti, omaa kokemustani ja taiteellisia vapauksiani kunnioittaen.

Tekstini ovat yleensä tarkoituksellisesti monitasoisia ja -tulkintaisia. Koska en osaa maalata tauluja, haluan maalata kuvia sanoilla ja imeä lukijan / kuulijan siihen maailmaan, josta kirjoitan. 

Tilaustöissä suosin tarvittaessa neutraalimpaa ilmaisua, mutta säilytän minulle ominaisen kerrontatyylin asiakkaan toiveet huomioon ottaen. Eli, mikäli joku runo on Too Much, älä pelkää sanoa siitä! Hiotaan sanastoa ja vertauskuvastoa tilaisuuteenne sopivaksi! 

Muu työura ja humanitaarinen miinanraivaus:​

Olen ehtinyt kokeilemaan kaikenmoista: Olen valmistunut ammattikoulusta rekkakuskiksi ja  opiskellut järjestyksenvalvojan & vartijan peruskurssit. Työkokemusta olen kerryttänyt ovella, tapahtumissa kuin esihenkilönäkin. Sen jälkeen olen laajentanut pätevyyttäni järjestyksenvalvojakouluttajaksi. 

​​

Tällä hetkellä toinen omistaja ja  operatiivinen johtaja (coo) Fineod Oy:ssä, jonka toimialana on humanitaarinen miinanraivaus, kouluttaminen ja konsultointi. Olemme tehneet useamman reissun Ukrainaan vuodesta 2023 alkaen.

Siellä olen päässyt kouluttamaan viranomaisia, vapaaehtoisia ja sotilaita sekä raivaamaan räjähteitä. 

Kehitän yrityksellemme verkkokursseja ja koulutusmateriaaleja mm. varautumisesta sekä konflikteihin liittyvistä siviiliväestöön kohdistuvista riskeistä ja toivottavasti nämä saataisiin pian myös Suomen markkinoille.

Yritykseemme voi tutustua: fineod.com ja halutessasi voit myös tukea meitä! 

Harrastukset:

Harrastuksiini lukeutuu IRL- ja RP-striimailu Twitchissä, aktiivireserviläisyys, sekä roadtrippailu Suomessa ja ulkomailla. Musiikki on lähellä sydäntä ja makuni on sen suhteen laaja. Autotallista löytyy käyttöauton lisäksi harrasteauto sekä moottoripyörä, joista yritän pitää huolta. 

Käyn esittämässä runojani open mic- tilaisuuksissa, jotka löytyy keikkakalenterista!

Runot, puheet ja esiintyminen​​

Etsitkö ohjelmaa juhliin tai tilaisuuteen? Voit nyt tilata minut esiintyjäksi!

Lisätietoa sekä suuntaa-antavasta hinnastosta löydät täältä: Esiintymiset & Hinnasto

Ota rohkeasti yhteyttä, mikäli mielessäsi on mahdollinen yhteistyö tai haluat tilata minut esiintymään!

Kuunvaara@gmail.com​​​​

©2025 by Kuunvaara.

bottom of page