Runo: KramatorsKissa
- Kuunvaara
- 16.10.2024
- 2 min käytetty lukemiseen
Päivitetty: 30.12.2024
Olen se tyttö, joka on käynyt Kramatorskissa,
jonka paras ystävä on orpo katukissa.
Se sentään osaa olla hiljaa ja kunnioittaa,
Olla purematta ruokkivaa ja luottaa.
Sireeni ulvahtaa, kissa pimeään katoaa,
On aika mennä ilmasuojaan.
Ennen lähtöä ystäväni oli huolissaan,
sinne menen ja minut kai raiskataan.
En osaa mitään muuta, kuin nauraa,
Älä kuuntele propagandaa,
Suurin uhka minulle on kouluttajakollegani,
Jotka eivät usko minuun ja kykyihini.
Mutta ei sen väliä, minä tiedän kyllä mitä teen,
Kävelen tanssahdellen miinakentälle
Oloni on kevyt, niin kovin hentoinen
katson alaspäin, oho onko siinä perhonen
Ei, vaan jalkaväkimiina muovinen.
Hups, äkkilähtö sinkoaa minut todellisuuteen,
Palaan kouluttamaan etulinjan sotilaita
Ukrainan tykistö vastaa oppituntimme musiikista
Ja minä kuuntelen ja odotan,
milloin on minun vuoroni puhua.
Lasissa gin tonic,
Baarissa soi musiikki
en ymmärrä siitä sanaakaan,
Mutta kuulen tuskan kertovan
Miten ihanaa on saada puheluita etulinjasta.
“Ollaan vielä elossa.”
Muutaman viikon kuluessa,
Puhelin lakkaa soimasta.
Ja minä tiedän,
vika ei ollut minussa
Mutta etsin sitä koulutuksesta,
minun osuudesta,
Etsin, etsin, etsin ja murran itseni
Vaikka tiedän, ettei se ole minun syyni.
Olen se tyttö, joka on käynyt Kramatorskissa,
Jonka paras ystävä on orpo katukissa.
Se kuuntelee suruni ja lohduttaa
on purematta ruokkivaa ja luottaa.
Sen pehmeä turkki on veren tahrima,
Ja minun mieleni kaiken kolhima.
Olin aiemmin huolissaan,
Sinne menen ja minut kai sivuutetaan
Osaan vain laiskasti naurahtaa,
Suurin uhka minulle on kouluttajakollegani,
Jotka eivät usko minuun ja kykyihini.
Kun muistutan, ettei ansoittamista saa kouluttaa,
minulle hermostutaan ja nauretaan.
Kyseenalaistetaan, että mitä minun seurassani sitten saa
Sitä, mikä sodassa on laillista, minä vastaan.
En halua alentua niiden tasolle,
jotka kylvävät kauhunsa lapsille.
Sillä muuten olisimme yhtä pahoja,
ja täysin ilman moraalia.
Vieraan vallan terroria,
Pommitetaan päiväkoteja,
Ja siinä sivussa,
suomi on jälleen maailman onnellisin maa,
Mutta kappas kummaa,
täällä lapset tappaa toisiaan.
Eikä sotilaita siihen tarvittukaan.
Palaan kotiin.
On täysin hiljaista.
En tiedä, miten sen pukisi sanoiksi.
Mutta
minä olen se tyttö, joka on käynyt Kramatorskissa
ja sinne jäi paras ystäväni, orpo katukissa.
Kommentit