Runot: Hitto, mitkä kalossit / One Size Fits All

(Otsikkokuva: Päivi Marin, Särön Fb)

Hitto, mitkä kalossit.

Sä sanot ja katot mua päästä varpaisiin.

Sun mielestä, mun pitäs jalkaani panna korkkarii,

Mut ihan näin meidän kesken...

En ees omista sellasii.

Selkeesti, sulla on ongelma

Että mun saappaat yltää polviin saakka

Joltain jäi näin suuret kengät

ja tavallaan, melkein, mä ne täytän.

Miltä mä näytän?

Ihan typerältä

Mut tässä mä seison,

Teidän edessä.

Voi vittu, mitkä bootsit,

Siitä semmoset itsetuntoboostit

Naamalleni syljetystä kommentista.

Ei se mua kutita,

vaikka tiedän, näytän naurettavalta

Kysyt, kuinka ihmeessä,

Mun askeleeni voi olla näin varma,

Sillä kevyissä kengissä,

Nainen näyttäisi paremmalta.

Joo, voisin olla hiljaa ja mukautua,

Voisin kääntää katseen, antaa olla.

Voisin olla helppo ja hyvä

Mutta kolkko ja tekopyhä

Voisin kietoutua kieroihin valheisiin,

Olla juuri sitä, mitä haluttiin,

Mutta silloin, kuka astuisi näihin saappaisiin?

Kun muut mielessään odottaa hiljaa:

“Kohta se kompuroi, kohta se horjahtaa!”

Janoaa vain heikkoutta, epäonnistumista,

Jotta voisivat jälleen olla “oikeassa.”

Naisen pitää pukea kengät, jotka sopivat.

Niin ne hokivat ja hokivat.

Okei sitten, mitkä kengät minä valitsen?

Avokkaan nahkaisen, vai lasisen?

Antakaa minun jo sovittaa!

Eivät ne istu alkuunkaan,

Liian pienet, ne hiostaa ja jalkapohjaa kutittaa.

Ihan turhaan jalkojani kurittaa,

Kun ei niille muille kuitenkaan kelpaa.

Oli väärää väriä tai so last season,

Ihan sama se kai siis on.

Joten tässä mä taas seison,

Näytän ehkä naurettavalta,

Mutta ei se oikeestaan mua kiinnosta.

One Size Fits all,

No niin, olkoon.

Käsi tarttuu mekkoon.

Katse kaula-aukkoon

En aio sovittaa,

Ei löydy sopivampaa,

Tämä saa nyt kelvata,

Vaikka näyttää varmaan halvalta.

Miten tähän muka mahtuu?

Kysyn kotona peilikuvalta.

Kohta aika loppuu,

Eikä ole vaihtoehtoja.

Vetoketju ei mene kiinni,

Vaikka kuinka revin,

Mekko rutisee ja poksuu

Myös vatsaa sisään vedin.

Kädet hikoaa,

Ote irtoaa.

Lopulta ketju kirskahtaa,

Ja rintaa alkaa puristaa.

Jassoo,

Niin vaan kelvatkoon.

Ääni päässäni muistuttaa:

Älä hengitä, älä naura liikaa,

Tai saumat ratkeavat huomaamatta

Pidä hyvä ryhti, äläkä kumarra,

Ettei vilku sukkahousujen haarakiila.

Mekon helmaa pitää asetella,

Jatkuvasti paikoilleen,

Ettei se nouse liian ylös,

Ja paljasta alusvaatteita pakaroineen.

Olen niin kyllästynyt muotteihin,

Ne eivät ole minua varten.

Pitäisi olla niin kuin muut,

Mutta erottua edukseen,

Ei liian poikkeava,

mutta langeta kusetukseen.

“Kaikille sopii sama malli, sama kaava,

Pitää vain tietää, miten sitä kantaa.”

Ja voi vittu, mua naurattaa.

Kuka voi kertoa

Miten pitää pukeutua,

kävellä, sopeutua,

Olla ja unohtua.

Haluan rikkoa ne rajat,

Kaikki kiristävät saumat

Ja hengittää.

Näyttää kaikille,

Tämä olen minä.

Mutta jokainen katse,

Joka sieluni lävistää,

riisuu vaatteet, paljastaa heikkoudet

Antaa tilalle yhteiskunnan odotukset.

Se tukahduttaa persoonan,

Vääristää minäkuvan,

Opettaa vertaamaan itseään muihin.

Olenko tarpeeksi, Tai riittävän hyvä?

Mitä jos en mahdukaan tähän?

Kaikki on mennyt päälaelleen,

Ennen teetin mittatilauksella vaatteen,

Juuri minulle sopivan.

Nyt näen itseni sotivan,

Pikamuotiliikkeessä ja kahvikeskusteluissa

Oikeudestani olla ja elää, miten ikinä haluan.

Me ihmiset itse, loimme nämä rakenteet,

Ja haluan olla se, joka niitä viiltelee,

Heikentää valtaa ja itsekseen hymyilee.

Mitä väliä, mitä muut ajattelee?

Video: https://youtu.be/XO3Bxmcuvjg?si=W0QsZwCyUngFS1hb